Miten hotelleissa kuuluu käyttäytyä?

Hotellietiketin tuntemisesta on iloa fiineimmissä hotelleissa. Mutta tiettyjen tapojen tunteminen lisää viihtyvyttä muissakin hotelleissa.

 

Hotellissa yöpymisessä ei sinänsä ole mitään erityisiä kommervenkkejä. Mene sisään, kirjaudu sisään (muista, että usein tässä tarvitaan varauksen lisäksi myös passia) ja astele huoneeseesi. Hyvä käytös on valttia hotelleissakin. Hymyileminen on ystävällistä, samoin muiden vieraiden kunnioittaminen.

Joissain maissa odotetaan juomarahoja, ja jos matkustat uuteen kohteeseen, tarkista tilanne. Ei ketään tippaamisen puutteesta ulos heitetä, mutta on mukavaa tietää paikalliset tavat ja osata noudattaa niitä. Ja luksushotelleissa tipin antaminen voi olla moukkamaistakin.

Muistan vielä hyvin elävästi sen, kun työni puolesta päädyin ensimmäistä kertaa todelliseen luksushotelliin. Voi olla, että hotellin työntekijätkin muistavat minut, niin hätääntyneeltä varmaankin vaikutin. Tunsin oloni pieneksi, arkiseksi ja säälittäväksi kaiken loiston keskellä. Enkä tiennyt, mitä odottaa. En uskaltanut syödä hotellissa, vaan kävelin läheiseen pitsaravintolaan. Nyt hallitsen nämä kuviot jo vähän paremmin. Seuraa siis pari vinkkiä.

 

hotel guest

Luksushotellien etikettisäännöt

Säännöt kuulostavat jäykiltä ja luotaantyöntäviltä, eikä mitään yhtenäistä hotellietikettiä tietenkään ole. Ja koska kyse on palvelusta, hotelleilla vieraiden olo tehdään mahdollisimman mukavaksi ja kotoisaksi komeista puitteista riippumatta. Mutta jos todellisuus on kovin kaukana omasta maailmasta, voi käydä kuten kävi minullekin. Nyt astun hotelliin kuin parempikin filmitähti, itsetietoisuutta pursuten ja käyttäytyen kuin en asuisi suomalaisessa kerrostalossa vaan omassa palatsissani.

Älä odota mitään muuta kuin sulavaa ja ystävällistä palvelua. Se kuuluu asiaan, mutta sen vastaanottamisesta ei tarvitse tehdä numeroa. Nauti sen ammattimaisuudesta, älä tarjoudu kantamaan laukkujasi itse. Sama pätee luksuspalveluin. Ne ovat näissä hotelleissa arkea, joten suhtaudu niihin luontevasti – ja nauti kaikista antimista. Concierge auttaa missä vain suinkin voi, ja he ovat hotellilla sitä varten. Älä siis arkaile neuvojen kysymisessä. He myös hoitavat asioita puolestasi, kuten erilaisten lippujen varaukset.

 

concierge hotel

 

Älä kuitenkaan liioittele. Pröystäilystä tunnistaa henkilön, joka on oman arkensa ulkopuolella, ja vaikuttaa haluavan hyödyntää kaiken minkä irti saa. Tai nuoren supertähden, joka ei vielä ole tottunut tähteyteensä. Estoton kuvien räiskiminen on myös vähän noloa.

Vaikka nykyisin ollaankin epämuodollisempia kuin aiemmin, kannattaa pukeutua fiksusti. Kauluspaita ja siistit farkut ja kengät riittävät. Hienoimpien hotellien ravintoloissa ja baareissa voi olla jonkinlainen pukeutumiskoodi. Kurkkaa siis näihin tiloihin etukäteen. Tai kysy vaikka henkilökunnalta pukeutumiskoodista. Koodista poikkeaminen on nimittäin loistava tapa pilata loistoillallinen – siitä tulee itselle ikävä fiilis, vaikka muut eivät siihen huomiota juuri kiinnitä.

 

tips in hotels

Miten olla hyvä hotellivieras?

 

Tähänkään ei liity suurempia salaisuuksia: kunnioita muita ihmisiä ja käyttäydy asiallisesti ja ystävällisesti. Ymmärrä, että hotellissakin on töissä ihmisiä, joille voi käydä virheitä ja jotka voivat unohtaa asioita. Jos valitettavaa on, tulokset ovat parhaita jos käyttäydyt maltillisesti.

Ilmeisesti hotellissa yöpyminen on joillekin lupa rellestää ja sotkea. Niin paljon kauhutarinoita on räävittömään kuntoon jätetyistä huoneista kuultu! Vieraiden ei odoteta siivoavan, mutta possuilukin on ikävää, etenkin kun siivojaat työskentelevät usein nopeassa tahdissa, ja lääväksi jätetty huone vie paljon aikaa. Kannattaa myös raivata omat tavarat kylpyhuoneen tasoilta pussiinsa. Se helpottaa siivousta. Myös toisaalla annetut neuvot vastuulliseen ja ympäristöystävälliseen käytökseen vähentävät siivoojien työtaakkaa.

Myös aamiaisella hyvät tavat ovat valttia. Älä haali lautasillesi hurjia määriä ruokaa, vaan syö kaikessa rauhassa ja jätä pöytä kohtuusiistiksi jälkeesi. Tiivistettynä: ole kiva, huomaavainen ja reilu. Niin saat parasta palvelua, ja itselläsikin on mukava olo. Siinä resepti onnistuneeseen hotellikokemuseen!

 

hotel staff

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivustomme käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje